perjantai 29. elokuuta 2014

STRUTSIT HYÄKKÄÄVÄT!

Hei!

Strutsi on valtaisan kokoinen lämpöisten maiden paisti, joka kipittää nopeammin kuin mopoauto. Eläimen ääntely ei ole läheskään yhtä ärsyttävää kuin pyörien päällä kulkevan peltilaatikon melusaaste. Lentokykyä ei ole strutseille suotu ja se lienee ihan hyvä juttu vaan. Otuksen fyysinen olomuoto on yhtä aikaa kuumottava ja sympaattinen. Laji on maantieteellisesti kohtuullisen laajalle levinnyt ja erilaisista versioista mainittakoon Emu, joka löytyy stressivapaiden koalojen mantereelta.

Mitä yhteistä sitten on nukketeatterilla ja strutseilla? Niistä on ainakin moneksi. Harjavallassa lastenkoti Jelperissä järjestettiin Turun Taideakatemian ihanien nukketeatteriopiskelijoiden Maija Westerholmin ja Hanne Lammin masinoimana nukketyöpaja yhteistyössä Pipfestin kanssa. Siellä syntyi suuri ja mahtava Uuno-strutsi! Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että alkukesästä ennen mainittua nukkepajaa oli Hannen ja Maijan työn tuloksena syntynyt Uunon serkku Hjalmar. Strutsi hänkin.

Sydän-Satakunnan lehtijuttu ja hieno kuva!

















Nukketeatterihan yleisesti ottaen yhdistetään valitettavan usein pelkästään käsinukkien performansseihin. Vanhan liiton väki saattaa muistaa Kylmän sodan aallonharjalla ratsastaneen Thunderbirds-sarjan toiminnan täyteiset seikkailut. 
South Parkin puuhamiehet toivat thunderbirdsmaiset nuket perinteitä kunnioittaen ja ketään kunnioittamatta 2000-luvulle Team America -spektaakkelissaan.

http://www.youtube.com/watch?v=RPBX47zSktc

Huikeata kerrassaan. On kuitenkin muistettava, että tämmöinen nukkemeininki on tosiaan vain osa nukketeatterin kiehtovaa maailmaa! Kunnioitusta herättävät Uuno ja Hjalmar ovatkin olleet rikkomassa näitä parkkiintuneita käsityksiä nukketeatteriin liittyen. Pori Jazzin käydessä kuumimmillaan helteisenä heinäkuun viikkona Uuno köpötteli juhlakansan keskellä ilahduttamassa ja ihmetyttämässä. Hjalmar puolestaan on nähty strutseilemassa Pori Folkissa. Seuraavaksi hänet voi nähdä Porin Kulttuuritalo Annankatu 6:ssa valtakunnallisilla harrastajanukketeatteripäivillä, jotka järjestetään syyskuun 19.–21. päivä. Tulethan sinäkin!


Strutsit voivat olla lähes kolmemetrisiä otuksia

Uuno syynäilee festivaalivieraita

Jazz-kadun ihmeellisin nähtävyys

Uuno nauttii suurta suosiota 

Uuno, sukunsa sosiaalisin


Kauan eläköön strutsit ja nukketeatteri!

Ystävällisin lintuisin loppukesäisin terveisin,

T. Hauhia, projektiraketti / yleisasiain asiantuntija